The Ediacaran Biota – www.Ediacaran.org

Ediacaran eliöstön jaottelu
Ediacaran makrobiota on yritetty luokitella tai jakaa pienempiin ryhmiin morfologian tai havaitun biologisen sukulaisuuden perusteella. Monet varhaisimmista yrityksistä (yhteenveto Fedonkin ym. 2007) luokittelivat useimmat niistä erilaisiin nykyaikaisiin eläinryhmiin kuuluviksi, mutta tämä näkemys on suurelta osin jäänyt taka-alalle Seilacherin kritisoitua eläinhypoteesia (ks. keskustelu jäljempänä).
Viime vuosina on noussut esiin kaksi järjestelmää, jotka pyrkivät jakamaan ediakaraanin eliöstön puhtaasti morfologisin perustein, ja molemmissa todetaan nimenomaisesti, että ryhmittymät eivät ole ”klaadeja” vaan yksinkertaisesti yhteisen ruumiinrakenteen yhdistämiä eliöryhmiä (Grazhdankin 2014; Laflamme ym. 2013 – ensimmäisen kerran ehdotettu Erwin ym. 2011). Näiden tutkimusten ehdottamat ryhmät ovat pääpiirteissään johdonmukaisia, mutta eroavat toisistaan useissa tärkeissä yksityiskohdissa (ks. keskustelu artikkelissa Liu et al., 2016).
Tällä verkkosivustolla ryhmittelemme eliöt pääpiirteissään Marc Laflammen (teoksessa Erwin et al. 2011) hahmotteleman skeeman mukaisesti, joskin huomioimalla myös jotkin Dimitriy Grazhdankinin ehdotukset vaihtoehtoisista ryhmistä. Kuitenkin sen jälkeen, kun hiljattain on tunnustettu, että Dickinsonia on bilateraalisesti symmetrinen (Gold ym. 2015), on käynyt selväksi, että Dickinsonia ei enää vastaa ryhmää, johon sen on ehdotettu kuuluvan (Dickinsoniomorfit, joiden on ehdotettu jakavan liukusymmetriatason). Näin ollen olemme päättäneet sisällyttää kaikki entiset Dickinsoniomorph-taksonit (Dickinsoniaa lukuun ottamatta) ryhmään, jota kutsutaan nimellä ”entiset Dickinsoniomorphit”, kunnes tämä kysymys on ratkaistu.
Mitä nämä organismit olivat?
Tutkimusyhteisössä vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että ediakaraanin ryhmiin kuuluu joitakin varhaisimpia eläimiä, mutta näin ei ole aina ollut. Kun ediakaraanin fossiileja kuvattiin ensimmäisen kerran, lähes kaikkia pidettiin eri eläinryhmien sukupuuttoon kuolleina jäseninä, ja esimerkiksi rintakehän kaltaisia muotoja pidettiin Cnidaria-heimon (ryhmä, johon kuuluvat korallit, merikynnet ja meduusat) muinaisina jäseninä, ja Sprigginan ja Dickinsonian kaltaisia organismeja luultiin annelida-matoiksi (Wade 1972).
Saksalainen ichnologi Adolf Seilacher muutti kuitenkin vuosina 1984-1994 ilmestyneessä artikkelisarjassaan Pflugin ja Fedonkinin aiempiin ehdotuksiin nojautuen alan täysin esittämällä, etteivät nämä ryhmät olleet lainkaan eläimiä, vaan joukko organismeja, jotka olivat läheisempää sukua toisilleen kuin millekään muulle. Tämä ajatus huipentui uuden heimotason ryhmän, Vendobiontojen, perustamiseen (Buss & Seilacher 1994). Vendobiontoja pidettiin Cnidarian sisäryhmänä, mutta niistä puuttuivat nykyistä nilviäisryhmää määrittelevät nematosyyttejä sisältävät nilviäiset.
Nämä ajatukset, jotka olivat tuolloin radikaaleja, saivat aikaan Ediacaran tieteen pohdintakauden, jolloin ehdotettiin lukuisia muita kuin metazoan-sukulaisuuksia (käsitelty teoksessa Seilacher ym. 2003), mutta nyt näyttää siltä, että väittely on mennyt täyteen ympyrään ja näitä ryhmiä pidetään jälleen eläiminä. Toisin kuin aiemmin, nyt kuitenkin yleisesti katsotaan, että ediacaran-ryhmät muodostavat nyt sukupuuttoon kuolleita sukulinjoja eläinten sisällä (esim. Budd & Jensen 2015), mutta tämän vahvistamiseksi tarvitaan vielä lisätutkimuksia.