Mitä eroa on nunnalla ja sisarella?

99 prosentilla katolilaisista ei ole mielessään mitään eroa nunnan ja sisaren välillä, eikä myöskään sääntökunnan ja kongregaation välillä. Kirkon lain – kanonisen lain – kannalta eroja kuitenkin on, mutta rajoitun vain laajaan erojen kuvaukseen.

Kanonisen lain mukaan nykyään on olemassa vihityn elämän instituutteja ja apostolisen elämän yhdistyksiä, jotka tunnetaan yleisesti nimellä ritarikunnat tai kongregaatiot.

Pääasiallinen ero vihityn elämän instituutin ja apostolisen elämän yhdistyksen välillä on se, että ensin mainitun jäsenten on vannottava uskonlahkolupaukset, kun taas apostolisen elämän yhdistyksen jäsenet voivat vannoa uskonlahkolaisen valan.

Vaikka vihityn elämän instituutti tai apostolisen elämän seura voi kutsua itseään sääntökunnaksi tai kongregaatioksi, kuten benediktiinijärjestö tai Pyhän sydämen kongregaatio, kanoninen oikeus ei käytä tätä terminologiaa.

Kumpikin, nunnat ja sisaret, ovat naispuolisia uskovaisia, ja ne muodostavat mitä kauneimman tavan palvella Jeesusta Kristusta ja kaikkia sieluja kirkossa. Nunna vannoo juhlallisen ja julkisen ikuisen siveys-, köyhyys- ja kuuliaisuuslupauksen (evankeliset neuvot) ja viettää yleensä elämänsä rukouksessa, työssä ja hiljaisuudessa luostarissa. Tämä on kontemplatiivista elämää.

Nunna luopuu kaikesta omaisuudesta, jotta hän voi omistautua kokonaan Jumalan palvelemiseen. Nunna käyttää myös habitusta. Syrjäytyneet karmeliitit, köyhät klarissat ja passionistit ovat vain muutamia näistä ritarikunnista.

Kun ajattelet nunnaa, ajattele Pyhää Thérèse Lisieux’n pyhimystä, suurta pyhimystä, joka vietti elämänsä rukoillen Lisieux’n karmelilaisluostarissa.

Sisar tekee yksinkertaisen ikuisen siveys-, köyhyys- ja kuuliaisuuslupauksen (evankeliset neuvot), ja hän voi tai ei voi elää yhteisössä, ja hän elää aktiivista elämää, tyypillisesti palvellen terveydenhuollossa tai oppilaitoksissa. Sisaret luopuvat kaikesta omaisuudesta lukuun ottamatta perintöjä ja säätiöitä. He voivat säilyttää omistusoikeuden kyseiseen omaisuuteen, mutta eivät saa käyttää siitä saatavia tuloja.

Sisaret voivat käyttää tai olla käyttämättä asuja yhteisönsä sääntöjen ja perustajansa hengen mukaisesti. Kun ajattelet sisaria, ajattele pyhää Elizabeth Ann Setonia, joka perusti Pyhän Joosefin hyväntekeväisyyssisarten kongregaation ja työskenteli väsymättömästi katolisen koulutuksen perustajana tässä maassa.

Niin pitkälle niin hyvä. Mutta se voi mennä sekavaksi, koska vaikka nunna ei ole sisar, molempia puhutellaan sisareksi. Ja vaikka tämä analogia ei ehkä olekaan täydellinen, nunna on enemmänkin ”Maria”, kun taas sisar on enemmänkin ”Martta.”

Kummatkin täyttävät olennaisia tehtäviä kirkossa, mutta ensimmäinen keskittyy rukouksen kontemplatiiviseen elämään, kun taas toinen on omistautunut rukouksen ylläpitämälle aktiiviselle työelämälle. Ilman rukousta kukaan ei voi sinnitellä hyvässä työssä.

Rippikunta (uskonnollinen instituutti) koostuu joko miehistä tai naisista, jotka elävät yhteisössä mutta erillään maailmasta. Kanonisen oikeuden säännöstö täsmentää:

”Evankelisten neuvojen tunnustamisen kautta vihkiytynyt elämä on vakaa elämänmuoto, jonka avulla uskovaiset, seuraten Kristusta yhä tiiviimmin Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina, omistautuvat täydellisesti Jumalalle, jota he rakastavat eniten, niin että, uudella ja erityisellä arvonimellä hänen kunniaansa, kirkon rakentamiseen ja maailman pelastamiseen vihkiytyneinä he pyrkivät rakkauden täydellisyyteen Jumalan valtakunnan palveluksessa ja, kun he ovat tulleet kirkossa merkittäväksi merkiksi, ennakoivat taivaallista kirkkautta.

”Kristityt uskovaiset omaksuvat vapaasti tämän elämänmuodon kirkon toimivaltaisen auktoriteetin kanonisesti perustamissa vihityn elämän instituuteissa. Lupausten tai muiden pyhien siteiden kautta instituuttien omien lakien mukaisesti he tunnustavat evankeliset siveyden, köyhyyden ja kuuliaisuuden neuvot ja ovat neuvojen johtaman rakkauden kautta erityisellä tavalla sidoksissa kirkkoon ja sen salaisuuteen.” (Kanoni 573)

He seuraavat perustajansa karismaa ja henkeä. Ritarikunnat voivat olla kontemplatiivisia tai aktiivisia. Vanhin ritarikunta on Pyhän Benedictuksen ritarikunta, mutta muita tunnettuja ritarikuntia ovat karthusialaiset, sisarukset, karmeliitit, fransiskaanit ja norbertinilaiset.

Heidän päätehtävänsä on rukoilla ja palvoa Jumalaa kontemplaatiossa ja tarjota kirkon rukous (jumalallinen liturgia) yhteisössä Jumalan kunniaksi ja kunniaksi. Uskonnollisiin sääntökuntiin kuuluvat miehet ja naiset käyttävät sääntökunnalleen ominaista habitusta.

Riippikunnallinen kongregaatio koostuu myös joko miehistä tai naisista, mutta tavallisesti aktiivisessa elämässä palvelevat kirkkoa koulutuksessa, terveydenhoidossa tai muissa ruumiillisissa tai hengellisissä laupeudentyön teoissa.

Tyypillisesti he käyttävät habitusta, jos he ovat sisaria, mutta uskonnollisten kongregaatioiden miehet – jos he ovat pappeja – pukeutuvat tavallisesti samoin kuin muutkin maalliset tai hiippakuntapappien pappisvirat siinä maassa, jossa asuvat.

Yleisesti ottaen uskonnolliset ”ritarikunnat” – benediktiinit (600-luvulla), fransiskaanit (1200-luvulla), dominikaanit (1300-luvulla), karmeliitit (1200-luvulla) – tulivat ensin, ja myöhemmin tulivat uskonnolliset kongregaatiot ja Apostolisen elämän seurat.

Kaikissa tapauksissa nunnat ja sisaret, sääntökunnat ja kongregaatiot ovat Pyhän Hengen karisman ilmentymiä Jumalan kansan rikastuttamiseksi.

Rev. Francis Hoffman, J.C.D., Relevant Radio -järjestön toiminnanjohtaja. Seuraa häntä Facebook-sivullaan ”Father Rocky.”